Kyyjärven verkkolehti | heinäkuu 2010 | Tänään on 21.9.2019
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Mikä nimeksi kauppakeskukselle?

Kuten kuntalaiset tietänevät, niin tulevalle kauppakeskukselle julistettiin taannoin lehdessämme nimikilpailu.


Vuosisadan mediatapahtuma Kuusniemellä, osa 2Vuosisadan mediatapahtuma Kuusniemellä, osa 1

Näytä kaikki Kuusniemen kuulumiset

Heikki Luoma

Heikki Luoma on Kyyjärvellä syntynyt kirjailija. Hän on kirjoittanut urallaan kymmeniä suosittuja romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia ja ja televisiosarjoja.

Lue esittely Wikipediassa

 Heikki Luoma / Nopola News

________________________________________

 

Yhteistyössä mukana myös - Tutustu - Klikkaa:

 

 Lähetä kaverille   Tulosta

Vuosisadan mediatapahtuma Kuusniemellä, osa 2

4.7.2010 Heikki Luoma / Kuusniemen kuulumisia

Kuten edellisessä osiossa kerroimme, niin Kuusniemi nousi Armas Hakkaraisen ja Ahti Kiisken ansiosta valtakunnallisen median ykkösaiheeksi.

Kolme tv-kanavaa siis pukkasi uutiskuvaa suorana lähetyksenä kunnan virastotalolla pidetystä julkistamistilaisuudesta. Toimittajamme seurasi tapahtumia aitiopaikalta, eli Turpeisen baarin suuresta televisiosta.

Tuulian mielenkiinto lopahti sen jälkeen kun Turpeinen ja Hepa olivat hävinneet kuvaruudusta. Jostain syystä tilaisuuden yleisökin alkoi liikehtiä ulko-ovea kohti, joten ilmeisesti pihassa tapahtui jotain mielenkiintoista. Hakkarainen yritti vielä pysytellä häilähtelevässä kuvassa, mutta lähetys katkesi samoin kuin edellisen kanavankin uutisointi. Käänsimme kolmoselle.

Kuvaruudun täytti aluksi sinipunerva ja epätarkka massa, joka kuvakulman laajetessa muuttui Piiparisen nenäksi. Piiparinen piteli kurkkuaan toisella kädellään  ja köhi äänekkäästi, toinen käsi piteli pystyssä mopedia joka uhkasi kaatua hanurilaatikon painosta.

- Anteeksi, köh köh, anteeksi mutta voisitteko pitää sitä villakoiraanne loitompana dedäsdädi, sillä minä nimittäin olen agressiivinen, anteeksi allerginen kaikenlaisille karvoille.

Kuvaan  ilmestyi mikrofoni joka näytti  angorakissalta ilman korvia.  Yleisö velloi sankkana joukkona Piiparisen taustalla, ja sen seasta työntyi pitkässä varressa olevia mikrofoneja. Taustalla joku lyhytkasvuinen toimittajaneitonen teki joogahyppyjä kameroineen, ja salamavalo välähti aina hypyn lakikorkeudessa. Kanttori sai yskänsä hallintaan ja kysyi kohteliaasti.

- Mitä te kysyittekään ennen kun tungitte sen mikrofonin suuhuni?

- Mitä mieltä te olette lentokentästä?

- Anteeksi mistä lentokentästä ek-sak-tisti ottaen? Olen nimittäin laskeutunut elämäni aika monille kentille. Tarkalleen ottaen yhtä monille kuin joilta olen noussut ilmaankin.

- Luonnollisesti tästä Kuusniemelle tulevasta megaluokan kentästä.

- En kommentoi.

- Mutta tehän olette valtakunnallinen kuuluisuus, yleisö odottaa mielipidettänne.

Piiparisen kasvoille nousi autuaallinen hymy:

- Olenko? Hahhah, siis totta kai olen, sillä konsertointimatkani ovat herättäneet laajaa huomiota. Esimerkiksi taannoisesta Kyyjärven matkastani kirjoiteltiin kolmatta viikkoa yhteen putkeen lukuisissa meedioissa… mutta ei kyseisen maakunnan valtalehdessä. Pidän pahana!

- Ymmärrän, mutta tehän olette valtuuston varapuheenjohtaja?

- Olenko… t..tai siis totta kai olen, sillä käsittääkseni viime aikoina ei ole ollut kunnallisvaaleja.

- Aivan! Teillä siis on mielipide asiasta?

Piiparinen ei ehtinyt vastata, sillä Kiiski ja Hakkarainen tunkeutuivat yleisömassan lävitse ja nostivat kylmästi sivuun Piiparisen mopedeineen. Hanurilaatikko  helisi vaarallisen tuntuisesti. Yleisö buuasi voimakkaasti. Hakkarainen työntyi etualalle kasvot paisuneina ja uhosi:

- Mitä helvetin peliä tämä on? Meedio tekee juttua paikkakunnan kyseenalaisesta kuuluisuudesta, kun pitäisi tehdä asiaohjemaa minun… siis meidän lentokentästämme!

Ja Kiiski säesti tomerasti:

- Kuka muuten on lähin esimiehenne, jos saan kysyä?

- Mitä se teille kuuluu?

- Minä teen teistä kantelun.

- Aivan vapaasti, mutta meidän katsojiamme ja ohjelmapäällikköämme kiinnostaa huomattavasti enemmän herra Piiparinen kuin teidän olematon lentokenttähankkeenne.

- Olematon! Hakkarainen mylväisi. – Kuka niin on sanonut?

- Kunnanjohtaja jakoi täällä erittäin valaisevia prosyyreita ennen tilaisuutta.

Toimittaja tyrkytti valkoista a-nelosta, jota Hakkarainen vain vilkaisi ennen kuin repi palasiksi ja heitti ne taakseen päänsä ylitse.

- Tuulesta temmattuja tietoja muka! Minä väännän siltä nirppanokalta niskat nurin, minä…

- Niin ylijohtaja Hakkarainen ei tarkoita aivan konkreettisesti sitä mitä sanoo, Kiiski yritti selittää. Hakkarainen tuuppasi adjutanttinsa sivuun ja alkoi huutaa:

- Kun minä sanon että minä väännän joltakulta niskat nurin niin minä myös tarkoitan sitä! Mitä me teemme kunnanjohtajalla joka vastustaa kestävää kehitystä, täystyöllisyyttä ja kansainvälistä tunnettuisuutta? Vai luuleeko toimittaja että täällä maaseudun sydämessä tullaan toimeen järjestämällä kaikenmaailman tyhjänpäiväisiä dingel – dangeleita ja epävireisiä  musiikkitapahtumia kirkon homeisilla uruilla, joita soittaa vakavasti alkkoholisoitunut surullisen hahmon ritari…

Piiparisen naama työntyi esiin Hakkaraisen kainalosta, mikä onnistui ilmeisesti vain päässä olevan liukkaan kypärän ansiosta. Dir. cant. oikaisi kypäränsä ja näytti kerrankin polttaneen hihansa kunnolla:

- Vastalause! Tämä on loukkaus taiteilijapersonaani kohtaan, ja herra Hakkarainen saa kantaa täyden vastuun myös siitä, että äskeisessä hyökkäyksessä mopedini kaatui ja korjailusarjani osiosta  numero kolme vaurioitui useita pul… siis tärkeitä elementtejä!

Piiparinen sai raikuvat ablodit yleisöltä. Vapauduttuaan Hakkaraisen kainalosta musiikkineuvos  esitti syvän kumarruksen elegantisti hymyillen. Kumarrus olisi päätynyt kuukahtamiseen, ellei lähimpien katsojien  pitelemä mopedi olisi ollut esteenä.

Tuulia tuli keittiöstä samaan aikaan kun Turpeinen työntyi baariin hengästymistään tasaillen.

- Kuka siellä huutaa noin kauheesti?

- Jaa missä, Turpeinen kysyi?

- No tuolla telkkarissa?

- Jaa en mää vaan tierä kun olin siellä kunnantoimiston tilaisuuressa. Laitas mussukka mulle kahveet ja possumukki, tuli niin hiki tossa kävellessä.

- Mihin sinä autos jätit?

- Hepa ja Valtsu myy sen perästä limpsaa ja munkkeja, ja pitäs sinne Hellänki tulla pikinit päällä…

- Älä valehtele! Tuulia sanoi tiukasti.

- No emmää sitte tierä mutta niin ne pojat siinä puhu.

- Ketkä pojat muka?

- No se oli sitä yleisöö joka Hellän uimapukukierrosta ootellessa osteli limpparia… Joutuu Hepa ja Valtsu kohta myymään eioota, hehe… Liikemies tulee meidän Hepasta, se on varma kun…

Tuulia huiskaisi miestään pyyheliinalla ja tirahti:

- No kas kun maltot ollenkaan pois tulla, jos oikein terveyskeskuksen johtava lääkäri olis kohta tullu näytteleen paikkojaan.

- Jaa kuka? Turpeinen kysyi.

Tuulia ei vastannut vaan tyrkkäsi kahvikupin ja munkkilautasen miehensä eteen. Turpeinen istui lähituntumaan ja huomasi television olevan auki. Haukkasi munkistaan ja kysyi:

- Mitäs ohjelmaa te kattotte?

- Ei mitään, lähetys loppui juuri.

- Jaa niin loppuki, onneksi, kun kaikellaisia uusintoja vaan näytellään päivät pitkät.

- Juu! Olikos se kunnanlääkäri tosiaan tulossa sinne bikineissään?

Turpeinen pyyhki suutaan ja vilkaisi keittiön suuntaan.

- Eikä mitä, pikkusen vaan Tuuliaa kuumensin, heh…

- Ja taisi kuumeta?

- Ei se vielä, hehheh, tää on tällasta pitkävaikutteista juttua tää. Kyllä sääki opit kun pääset joskus naimisiin.

- Minä elän vakituisessa parisuhteessa. Sopisiko tehdä nyt heti pari täsmentävää kysymystä?

- Kysykää poies vaan, aina neuvotaan kokemattomia poikamiehiä parisuhreonkelmissa! Mutta ei kai toi Tuulia vaan kuule?

- Siis lentokenttäasiasta?

- Ai te sitä meinaatte. Jos antas olla, rupes niin tympäseen koko juttu tuolla. Saas nährä tuleeko siitä jotain iltauutisissa, meinaan ne telkkariäijät haastatteli mua ja Hepaa.

- Huomasin!

- Jaa… mistäs te…

- Television suorasta lähetyksestä!

- Jaa niin se oli huumoria, hehe… Mutta panes kokeillen kotona tota pikinijuttua, meinaan, saisit sääki jotain säpinää aikaseks.

Jotenkin kiukutti Turpeisen tahmeahko huumori, ja aioimme lähteä saman tien. Se jäi kuitenkin aikeeksi, sillä Piiparinen työntyi sisään sankka toimittajajoukko ja lauma yleisöä kintereillään. Pari tv-kameraa yritti mahtua sisään samalla oven avauksella, mikä hetkeksi pidätteli  yleisöryntäystä. Piiparinen poisti kypäränsä ja kilisti tiskillä olevaa kelloa.

- Pilsneriä kylmänä… tai ehkä sittenkin keksivahvana kiitos!

Turpeinen kääntyi kankeasti tiskiin päin ja huikkasi:

- Panes mussukka tullen, täällä tulee asiakkaita oven täyreltä!