Kyyjärven verkkolehti | maaliskuu 2010 | Tänään on 7.8.2020
EtusivuPääkirjoitusTapahtumatNettiradioNetti-tv1InfoPalauteYritykset ja palvelutIn English

Yhteistyökumppaneille logopaikka. Valitse yrityksellesi sopiva aihealue ja varaa paikkasi heti !

 

Katso lisäkuvat    Lähetä kaverille   Tulosta

Moottoripyörällä Tiipetiin (21)

1.3.2010 Teksti ja kuvat: Erkki Peura / AT

Aamu oli todella kylmä, yöllä oli ollut jonkin verran pakkasta.

Noin sata kilometriä ajettuamme pysähdyimme luonnollisille tarpeille ja siinä samalla keskustelimme päivän tavoitteista. Olimme silloin yli 4000 metrin korkeudessa ja mikäli ajaisimme pohjoista tietä olisi siellä yli 5500 metrin ylityksiä. Myös edellisen päivän kaverin tiedot pohjoisen tien kunnosta aiheuttivat meissä pientä huolta. Asiasta juteltuamme tulimme siihen päätökseen, että jääköön länsi-Tiipet tällä kertaa näkemättä ja olkoon Xigaste (matkalla kohti Lhasaa) tämän päivän tavoite.

Matkan varrella oli yksi vuoren ylitys, taisi olla lähempänä 5000 metriä jonka yöllinen lumisade oli peittänyt valkoiseen vaippaa. Siinä vaiheessa päätös matkasta takasin Lhasaan tuntui hyvinkin oikealta.Myöhäisen lounaan söimme yhdessä tyypillisessä Tiipettiläisessä kylässä.

Xigatse:een pääsimme pimeyden jo laskiessa kaupungin ylle. Pientä etsiskelyä hotellin suhteen, mutta kyllähän paikka sieltä löytyi. Kun saimme pyörät suojaan ja kamat hotelliin niin sähköt katkesi. Respasta saimme kynttilöitä yötä varten, ne mukaan ja tien toisella puolen olevaan hotelliin, jossa sähköt toimi matkakaljalle. Vielä pieni kierros kaupungilla ja sitten suihkuun pesemään päivän pölyt. Hieno yö kaikin puolin Xigatse:ssa.

Seuraavana päivä matka jatkui kohti Lhasaa. Yhdessä kohtaa vuorilta tuleva vesi oli katkaissut tien vuolaalla virralla jonka ylitys ei sitten onnistunutkaan kuten muiden virran katkaisemien teiden.

Jari ajoi ensimmäisenä ja ennen ylitystä hän kävi jalan katsomassa sopivan reitin. Kuinka ollakkaan Jarin valitsemassa reitissä oli syvä kuoppa joka aiheutti pyörän kaatumisen keskelle virtaa. Emme olleet Guntherin kanssa varautuneet vastaavaan ja ennen kuin saimme pyörät sivutuelle siinä kului hetki. Gunther ryntäsi Jaria auttamaan ja onneksi saivat pyörän pystyy sekä vielä toiselle puolen. Guntherin kanssa autoimme toisiamme ja pääsimme virran yli kaatumatta. Tarkistimme Jarin AT:n että ei vettä ollut mennyt mihinkään kriittisiin paikkoihin ja kun näin oli matka jatkui kengät markinä.